Matkailualan ammattilainen, pääseekö matkakohteeseesi julkisilla?

matkailualan ammattilianen, julkinen liikenne

Julkisilla kulkeminen on matkailijoiden keskuudessa yhä suositumpaa muun muassa ekologisuuden ja helppouden vuoksi. Matkailualan ammattilaisten olisi hyvä kiinnittää huomiota omien kohteidensa saavutettavuuteen sekä käyttää tätä myös palveluidensa markkinoinnissa. Pääseekö juuri sinun kohteeseesi julkisilla, ja onko julkisen liikenteen matkojen löytäminen tarpeeksi helppoa asiakkaille? 

Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuvista moni ei omista lainkaan omaa autoa, minkä vuoksi matkakohteeseen pääseminen julkisia käyttämällä on tärkeä ehto monelle matkailijalle. Julkisen liikenteen suurta suosiota kannattaa hyödyntää omien matkailupalveluiden markkinoinnissa korostamalla, että kohteeseen pääsee julkisilla sekä antamalla siihen selkeät ohjeet. Saat lisää asiakkaita sekä parannat asiakaskokemusta huomattavasti helpottamalla pääsyä kohteesi paikkakunnalle julkisilla sekä tekemällä bussi- ja junamatkojen löytämisestä, vertailusta ja ostamisesta asiakkaalle mahdollisimman nopeaa ja vaivatonta. 

Tähän erinomainen keino on Perille.fi-palvelun sekä -matkahakuikkunan hyödyntäminen omilla verkkosivuillasi. Matkahakuikkunan vaikutus on suuri, mutta sen lisäämisen tuottama vaiva hyvin pieni! Alla oleva Perille.fi-widget on nettisivuille upotettava pieni matkahakuikkuna, jonka käyttöönotto on matkailualan toimijoille helppoa, nopeaa ja täysin ilmaista. Mikä widget sitten oikeastaan on, ja miten saat sen lisättyä matkailusivustollesi?

Miten Perille.fi-palvelu edistää matkailua?

Suomen kattavin matkalippupalvelu Perille.fi helpottaa huomattavasti julkisen liikenteen käyttöä. Kotimaan lähi- ja kaukoliikenteen lisäksi palvelu sisältää myös laivat Tallinnaan sekä bussit ja junat Venäjälle. Samaan palveluun on koottu useat eri liikennöitsijät, kuten Onnibus, Matkahuolto, VR, Savonlinja ja Pohjolan liikenne. Palvelussa haet helposti matkat ja vertailet useita eri matkavaihtoehtoja esimerkiksi kulkuvälineen, matkan keston, hinnan tai ympäristövaikutusten perusteella. Samassa palvelussa ostat myös juna- ja bussiliput valitsemallesi matkalle. 

Perille.fi löytää reitit ovelta ovelle – kaukoyhteyksien lisäksi palvelu näyttää paikallisen liikenteen vuorot, taksit ja muut matkavaihtoehdot, kuten pyörä- ja autoreitit. Perille-fi-palvelu näyttää myös yhdistelmämatkat sekä matkaan kuuluvat kävelyreitit, joten syöttämällä matkahakuun tarkat osoitteet saat suunniteltua matkasi kotiovelta aina kohteeseen saakka!

Matkailualan toimijoiden sivuille lisättävä Perille.fi-matkahakuikkuna

Perille.fi-matkahakuikkuna on täysin ilmainen upotettava matkahaku, jonka saat laitettua helposti omille nettisivuillesi. Matkahaun avulla sivullasi kävijät löytävät helposti bussi- ja junamatkat haluamallesi paikkakunnalle. Upotettava matkahaku sopii hyvin matkailu- ja tapahtumapalveluja tarjoaville sivuille. Widgetin lisääminen sivuille helpottaa asiakkaitasi löytämään matkakohteeseen ilman turhaa vaivaa, mikä parantaa asiakaskokemusta ja lisää kävijöitä. 

Matkahakuun syötetään lähtöpaikka, määränpää, lähtöpäivä ja matkustajien määrä. Hakujen suorittamisen jälkeen matkailijalle avautuvat useat eri vaihtoehdot bussi- ja junamatkoihin sekä molempia matkustustapoja yhdistäviin matkaketjuihin. Matkoja voi vertailla keskenään ja laittaa järjestykseen esimerkiksi keston, hinnan tai ympäristövaikutusten perusteella. Perille.fi-palvelu on erityinen siksi, että samalla sivustolla voi sekä hakea matkat että ostaa liput julkisiin kulkuvälineisiin. 

Helppo ja hyödyllinen Perille.fi-widget löytyy jo monilta suomalaisilta matkailusivustoilta, kuten Visitfinland.com, Retkipaikka.fi, Visitsaimaa.fi, Visitsavonlinna.fi, Visitporvoo.fi, Fiskarsvillage.fi, Visitjyvaskyla.fi, Visitkotkahamina.fi, Visitkouvola.fi, Visitkeuruu.fi, Vedenjakajareitisto.fi, Rautalampi.fi, Tuukkalantila.com, Kaidankiho.com, Anttolanhovi.fi, Ranuazoo.com, Tuuri.fi, Meripaivat.com. Liity mukaan tyytyväisten ammattilaisten ja asiakkaiden joukkoon jo tänään ottamalla käyttöön ilmainen widget ja auta asiakkaitasi löytämään bussi- ja junamatkat kohteeseesi helposti ja nopeasti!

Perille.fi-widgetin lisääminen omille sivuille – tee se näin

  1. Mene osoitteeseen Perille.fi/widgettest
  2. Valitse matkahaun parametreistä haluamasi ominaisuudet, kuten kieli, määränpää ja widgetin koko. Lisää myös sivustosi url-osoite.
  3. Eri kielisille sivustoille saat laitettua widgetin valintasi mukaan suomeksi, englanniksi tai ruotsiksi.
  4. On tärkeää, että lisäät widgettiin määränpääksi matkakohteesi, sillä näin matkailijan on mahdollisimman helppo löytää kohteeseen. Määränpään asettamisen avulla myös matkojen hakeminen widgetin kautta nopeutuu, minkä lisäksi mainostat samalla omaa kohdettasi. 
  5. Klikkaa kohdasta “Näytä lisää asetuksia”, jolloin avautuvat lisäasetukset. Lisäasetusten käyttäminen on tärkeää esimerkiksi silloin, jos matkakohteesi tai tapahtumasi on auki vain tiettyyn päivämäärään asti. Tällöin valitsemalla maksimipäivämäärän varmistat, että matkailija tulee kohteeseen tai tapahtumaan ainoastaan oikeaan aikaan. Lisäasetuksia käyttämällä voit myös esimerkiksi muuttaa widgetin otsikon. 
  6. Kopioi valmis koodi. Siirry omille verkkosivuillesi ja avaa haluamasi sivu html-muodossa. Sijoita kopioitu koodi haluamaasi kohtaan – ja valmista tuli! Huomioi, että sivua muokatessa sen on oltava html-muodossa, jotta widget näkyy sivustolla oikein. Voit myös käyttää elementtiä “custom html” tai vastaavaa, jos sellainen sivustosi alustalta löytyy.
  7. Muista laittaa widgetin yhteyteen lyhyt teksti, joka selittää sivustosi kävijöille, että matkahaku auttaa matkailijaa löytämään sopivimman matkan junalla, bussilla tai niiden yhdistelmällä. Ohjaavan tekstin asettaminen widgetin viereen kertoo kävijälle, mitä matkahakuikkuna tekee ja miten se toimii. Näin on todennäköisempää, että matkailija kokeilee widgettiä saman tien. 
  8. Lisää ohjeita löydät sivun Perille.fi/widgettest ylhäällä olevasta kohdasta “Avaa tarkemmat ohjeet”. Jos widgetin lisääminen epäonnistuu ohjeista huolimatta, ota rohkeasti yhteyttä meihin: asiakastuki@perille.fi. Autamme mielellämme, jos minkäänlaisia ongelmia ilmenee. 
  9. Jos et halua käyttää widgettiä, mutta tahdot kuitenkin hyödyntää Perille.fi-palvelua ja helpottaa asiakkaitasi pääsemään matkakohteeseesi, voit myös laittaa sivuillesi linkin etusivuillemme: Perille.fi, joille siirryttyä avautuu heti ensimmäisenä matkahaku. 

Matkailualan ammattilainen, toimi nyt!

Ota käyttöön kätevä Perille.fi-matkahakuikkuna jo nyt ennen kuin unohdat! Tämän widgetin avulla matkailijat näkevät heti, että kohteeseesi pääsee julkisilla, mikä on tärkeä ja ehdottomasti hyödyntämisen arvoinen kilpailuvaltti matkailualalla. Lisäksi matkailijan on helppo löytää sopivin matka suoraan omilta nettisivuiltasi käsin. Perille.fi-matkahaku tekee suuren palveluksen sekä yrityksellesi että asiakkaillesi, jotka voivat jo tästä päivästä alkaen nauttia matkailun helppoudesta!

Teksti: Elina Immonen
Kuva: Pixabay

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *